Värit ja valo – välähdyksiä taiteilijaperheen kodista

Eva Wardi on suomalaisen tunnetun kuvataiteilija Rafael Wardin tytär, sosiaalipsykologi ja dokumenttivalokuvaaja. Kun Eva oli lapsi, hänen isänsä piirsi hänelle voipaperille päivittäin sarjakuvaa hiiriperheen elämästä.

Artikkelin pääkuva Krakova on Eva Wardin valokuvateoksesta Choices.

Teksti: Suvi Jokelainen

Hiiriperheen sarjakuvasta Evalle on jäänyt elinikäinen audiovisuaalinen jälki jo lapsuudesta.

 ”Oli kiehtovaa seurata elämää ikään kuin jatkokertomuksena, jolla oli jokin suunta; että elämä on jatkuvaa liikettä ja muutosta”, hän sanoo.

Wardien koti sijaitsi Lauttasaaressa aivan meren rannalla. Ikkunasta näkyi Musta- ja Lemissaari ja kauempana Seurasaari.

Samassa talossa heidän kanssaan asui myös kirjailijoita, kuten runoilija Marja-Liisa Vartio, hänen miehensä runoilija ja kirjailija Paavo Haavikko ja heidän Johanna-tyttärensä, joka oli Evan lapsuudentoveri. Kerrostalon alakerrassa asui myös Urho Kekkosen poika, suurlähettiläs Taneli Kekkonen ja hänen vaimonsa Brita Kekkonen sekä heidän lapsensa Timo ja Tea.

Eva kertoo asuneensa kulttuurin ympäröimässä yhteisössä, joka toi häntä lähelle laajemman yhteiskunnallisen näköalan jo lapsuudessa.  

”Ilmassa väreili tunnelma, että ympärilläni tapahtuu jotain jännittävää ja odottamatonta”, Eva muistelee.

Tällä hetkellä Evan lapsuudenkodin ikkunasta avautuu tiheä metsäinen puisto, ja taustalla siintävät meri ja saaret. Siellä hänen isänsä, 92-vuotias kuvataitelija Rafael Wardi asuu edelleen.

Lapsuudessa Evan isän maalaustila erotettiin heidän kotonaan muusta tilasta aidalla, eli Eva ei päässyt itse lähelle hänen isänsä maalauksia. Hän kertoo kuitenkin muistavansa elävästi aidan takaa näkemiensä maalausten värit. 

Isänsä maalauksista Eva on aina pitänyt eniten valosta.

”Minusta nimenomaan valo tuo esiin isäni maalausten värit sekä niiden voiman ja luonteen.”

Eva miettii, että hänen perheessään ei erikseen nähty tai korostettu luovuutta, vaan ilmiöt muodostivat kokonaisuuden, jossa oli hyvin vähän rajoja. Taide oli osa elämää, ja sitä ei Evan mukaan voinut erottaa kokonaisuudesta. Siihen kuului arkisemman ohella jatkuvasti uusia ilmiöitä, värejä, kuvia sekä klassista musiikkia.

”Kaikki erilainen nähtiin uuden idean alkuna, ja mielikuvitus nähtiin ilmiönä, jonka kautta maailmaa on mahdollista katsoa uudesta näkökulmasta”, Eva kuvaa.

Dokumenttivalokuvaajan ja tutkijan keskeisimpiä kiinnostuksen kohteita eri- ja tasa-arvoisuus sekä oikeudenmukaisuus

Eva itse on toiminut pääasiassa dokumenttivalokuvaajana, lisäksi hän työstää moraalisiin arvoihin liittyvää sosiaalipsykologian alan väitöskirjaansa. Koska Evalla on kokemusta sekä taiteesta että tieteestä, hänellä on myös näkemyksiä niiden eroista ja yhtäläisyyksistä.

”Yksi asia, mikä yhdistää tiedettä ja taidetta on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Esimerkiksi valokuva ei koskaan ole valmis, vaan siitä puuttuu jotain, mikä ei näy, mutta saa katsojan mielessä merkityksen”, hän pohtii.

Tieteen ja taiteen tekemistä yhdistää Evan mielestä myös se, että niihin molempiin tarvitaan aikaa, kokemusta ja omistautumista. Toisaalta Eva näkee, että tieteellä ja taiteella on molemmilla omat metodinsa, tieteessä tietyt säännöt ja reunaehdot, kun taas taide kuvaa yksilön näkökulmaa.

Sekä tieteen- ja taiteentekemisessä Evan keskeisimpiä ja tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita ovat eri- ja tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät asiat.

Eva on ollut kuvausmatkoilla muun muassa sodan jälkeisessä, silloin vielä sotatoimialuetta olevassa Sarajevossa, Baltiassa Latviassa sekä kansalaisjärjestöjen, kuten Unicefin, Punaisen Ristin, Punaisen Puolikuun ja Kirkon Ulkomaan avun mukana sota-alueilla muun muassa Balkanilla. Kuvausmatkat siellä ovat suuntautuneet muun muassa Bosnia-Herzegovinaan, Albaniaan, ja Makedoniaan.

Koska Eva on kiinnostunut omasta taustastaan ja juuristaan, hän on käynyt kuvaamassa myös alueita, joissa hänen sukulaisiaan on elänyt lähellä Tšernobylin rajaa.

”Minulle oli tärkeää ymmärtää, mitä siellä on tapahtunut ja miksi, ja että onko jokin seikka, mikä yhdistää omaani ja heidän historiaansa, hän sanoo.”

Valko-Venäjällä ovat asuneet Evan juutalaiset isän äiti, isoäiti ja hänen kaksi sisartaan, jotka toisen maailmansodan aikaan pakenivat Valko-Venäjältä Etelä-Afrikkaan. Nämä tapahtumat ovat vieneet Evaa kuvaamaan Etelä-Afrikan lisäksi myös silloiseen Rhodesiaan. Lisäksi hän on käynyt kuvausmatkalla myös Sowetossa ja Gazassa.

”Eriarvoisuuden historialla on pitkät jäljet, ja niitä ei saisi unohtaa”, Eva miettii.

Eva pitää eniten sellaisista valokuvista, jotka kertovat jonkin syvemmän tarinan. Eva on halunnut katsoa syvälle myös omaan tarinaansa.

”Ehkä mahdollisuus tutkia omaa elämää ulkopuolelta tekee siitä kokonaisemman, ja se tuo jollakin tavalla myös turvaa”, hän pohtii.

Eva on laatinut kaksi valokuvateosta, joista toinen, nimeltään Choices on saanut valtion laatutukipalkinnon. Omista teoksistaan Secrecy, on Evalle erityisen läheinen, koska hän kokee, että teoksessa hänen oma elämäntarinansa tulee näkyväksi.

”Minun oma luovuuteni on katseessa. Mitä enemmän ja syvemmälle uskallan katsoa, sitä enemmän voin tuoda kuvissa esiin”, hän sanoo.

Eva Wardi

Kuva: Henrik Schütt

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja sosiaalipsykologi. Valmistelee tällä hetkellä sosiaalipsykologian alan väitöskirjaa Moral Value in Conflict in Care Longitudinal Historical Perspective.

 Väitöskirjan julkaistut osa-artikkelit Developmental work research and moral reasoning: an intervention study,  Moral values in conflict in elderly careNationalismin etiikka Suomessa: Punaorpojen kasvattajien valkoisen normin saksalaiset aatehistorialliset juuret 1918) löytyvät täältä:

https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/eva-wardi

Dokumenttivalokuvaaja. Opiskellut taidegrafiikka ja yksityisoppilaana Taideteollisessa korkeakoulussa, Suomen Taideakatemian koulussa ja Tukholmassa Grafiska Institutessa.

Evan valokuvakirjat Choices  ja Secrecy  löytyvät Kiasman tutkijakirjastosta.

Lisäksi Eva Wardin teoksia on muun muassa Valtion taidekokoelmissa, Suomen valokuvataiteen museossa, Saastamoisen säätiön ja Oulun taidemuseon kokoelmissa.

Eva Wardi on kiinnostunut myös liikkuvasta kuvasta, ja hän on tehnyt museofilmejä: niistä William Kentridge Invisible Traces on valittu Montrealin kansainvälisille Taide-elokuvafestivaaleille, ja teos on nähtävissä myös Kiasman tutkijakirjastossa sekä Israel Museum Gabriel Cherover Information Centerin kokoelmissa. Evan toinen museofilmi Zahara Schatz the Poet of Light on LACMASSA Los Angeles County Museom of Artsíssa tutkijakirjastossa ja kolmas Värin lumo, Bäcksbackan taidekokoelma Helsingin Kaupungin Taidemuseossa. Dokumentaarisia katsauksia hän on tehnyt myös YLE:lle ja SFT:lle.

Eva Wardin isä on suomalainen taidemaalari Rafael Wardi, jonka teokset lukeutuvat Kansallisgallerian kansalliskokoelmaan. Rafael Wardi on palkittu mm. Pro Finlandialla, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan Komentajamerkillä, Valtion kuvataidepalkinnolla, ja hänet on valittu Vuoden taiteliljaksi vuosina 1984 ja 1999. Yksi Rafael Wardin tunnetuimmista teoksista on presidentti Tarja Halosen muotokuva.

(Artikkelin pääkuva Krakova on Eva Wardin valokuvateoksesta Choices s. 17. Valokuvateos on julkaistu Helsingissä vuonna 2001. Musta taide.)