Teksti: Sanna-Maria Ruokangas
Korona-aikana etätyö on yleistynyt monilla aloilla. Varsinkin keväällä, korona-ajan alkaessa, sosiaalinen elämä muuttui radikaalisti, kun työaikana olevien kasvokkaisten tapaamisten määrä väheni merkittävästi – tai jopa loppui kokonaan. Samalla sosiaalinen tuki muutti muotoaan.
Myös minä tein työtä täysin kotoani käsin pitäen yhteyttä työkavereihin puhelimen, sähköpostin tai Teamsin avulla. Työskentelyn tehokkuus lisääntyi, sillä kuulumisten vaihtoon ei usein käytetty kovinkaan paljon aikaa. Kuitenkin tuntui tärkeältä jakaa kokemuksia etätyön ja poikkeusolojen aiheuttamista haasteista. Koin myös työelämän ulkopuolisten kuulumisten vaihdon työkavereiden kesken merkityksellisesti ja ihmissuhteita lähentäväksi. Etätapaamisten aikana ei ollut tapana pitää videoyhteyttä vaan jakaa alustalla yhteinen dokumentti ja työstää sitä. Minulle olisikin ollut vierasta ja hieman jännittävää pitää videoyhteyttä auki.
Samaan aikaan myös vapaa-ajalla tapahtunut ystävien tapaaminen väheni, koska halusin minimoida mahdollisen koronatartunta riskin. Vaikka päivittäin pidin yhteyttä soitellen ja viestitellen ystävien, tuttavien ja sukulaisten kanssa, muutaman viikon kuluttua kaipasin paljon kasvokkaisia kohtaamisia ja toisten ihmisten näkemistä.
Jonkin aikaa pandemian alusta päätimme ystävieni kanssa ottaa ensimmäisen ryhmävideopuhelun. Oli mielenkiintoista, että heti puhelun alkaessa, toisen henkilön kasvojen tullessa ruudulle, jokaisen osapuolen kasvoille levisi leveä hymy. Tuntui tärkeältä nähdä toisten eleet ja ilmeet. Todellakin, vuorovaikutus oli monipuolisempaa kuin pelkän äänen kuullessa. Konkretisoitui paljon puhuttu väite, että non-verbaalinen viestintä on yli 90% kokonaisvuorovaikutuksesta. Ymmärsin videokuvan näkemisen vaikutuksen ja merkityksen etävuorovaikutuksessa.
Lisäksi huomasin, että empatian osoittaminen ja toisaalta myötäinnon siirtyminen oli helpompaa videon kanssa toteutetussa yhteydenpidossa kuin ilman näköyhteyttä. Aluksi ajattelin, että tämä on mahdollista vain henkilöiden kanssa, jotka ovat ennestään tuttuja toisilleen. Pääsin kuitenkin osallistumaan etäyhteyksin toteutettuun vuorovaikutustilanteeseen, työhaastatteluun, jossa en tuntenut muita osallistujia juurikaan. Koin videovälitteisen työhaastattelun hyvin onnistuneeksi. Olin ennen haastattelua pohtinut osaanko tuoda esille esimerkiksi motivaatiotani ja innostuneisuuttani työtä kohtaan. Vuorovaikutustilanne vei kuitenkin heti alusta mukanaan. Kohtaaminen oli rento ja välitön. Haastattelijoiden kannustava viestintä hälvensi merkittävästi tilanteeseen kuuluvaa jännitystä.
Vaikka korona-aika on haastava ja tuntuu, että rajoitusten aika vain jatkuu ja jatkuu, sen johdosta on tapahtunut myös hyviä asioita ja oivalluksia. Toisten kohtaaminen ja tukeminen on tullut entistä tärkeämmäksi. Keväinen Sauli Niinistön kehotus fyysisen etäisyyden ja henkisen läheisyyden ottamisesta on toteutunut. Me tarvitsemme toisiamme – edelleen.
Lue myös Työterveyslaitoksella työskentelevä tutkija Sari Käpykankaan Ajankohtaista-artikkeli Yhteisöllisyys voi ehkäistä etätyöapatian.