Teksti: Maija Komonen
Keväällä 2019 Me Naiset – lehti kysyi lukijoilta, mikä on Suomen kielen ärsyttävin sana. Kyselyyn tuli yli 10 000 vastausta, ja eniten ääniä sai Putouksesta tuttu läpändeeros. Minä pystyn sietämään läpändeerosta varsin hyvin. Sen sijaan on olemassa kolme pientä sanaa, jotka nostavat niskavillani pystyyn ja turhautumisen pintaan. Niistä sanoista ei laulanut Anna Puu.
”Ei kuulu mulle” saattaa kaikua erityisesti työpaikoilla, miksei myös harrastuksissa, luottamustehtävissä tai muulla vapaa-ajalla, jolloin ollaan jonkin sellaisen äärellä, jossa jokaisen pitää kantaa kortensa kekoon.
Inhoan tuota lausahdusta erityisesti siksi, että se on virallisesti suhteellisen korrekti, mutta vuorovaikutuksen kannalta tyly. Se, että kerrot jollekin, miten jokin asia ei kuulu sinulle, ei juuri vie kyselijää eteenpäin eikä varmasti saa häntä paremmalle tuulelle. Aina kun muistutat jotakuta siitä, että hän on nyt väärän ihmisen luona, tuuppaat toisen vähän kauemmas ainakin henkisesti.
Sitä paitsi, mitä oikeastaan tarkoittaa, ettei jokin asia ”kuulu” minulle tai sinulle? Jos kysyjä on samasta organisaatiosta, harrastusporukasta, yhdistystoiminnasta tai kaveripiiristä, niin teillä on jotain yhteistä, usein myös yhteisiä tavoitteita. Eli olette samassa veneessä. Koska joku keksi lähestyä sinua, on epätodennäköistä, ettei teillä ole mitään tekemistä toistenne kanssa.
Nykyään kerrotaan kaikkialla, miten tärkeää on pitää kiinni omista rajoistaan. Se on tietysti totta. Aina ei ole järkevää alkaa tehdä asioita, joiden hoitamisesta on selkeästi sovittu toisin tai joista et oikeasti tiedä mitään. Silti voi päättää, että pidän puoleni, mutta haluan yhdistää enemmän kuin erottaa. Haluan auttaa ja ohjata oikeaan suuntaan. Näin muuten takaat myös sen, että kun sinä tarvitset apua, saat vastaukseksi muutakin kuin kolme pientä sanaa.
Väärään paikkaan tulleet kyselyt ja pyynnöt voi ottaa myös kohteliaisuutena. Joku ajatteli sinua. Ajattele sinäkin häntä.