Häirintä informaatiovaikuttamisen muotona
Tutkijoihin kohdistuu häirintää sosiaalisen median keskusteluissa. Häirinnän negatiiviset seuraukset vaikuttavat tutkijoiden hyvinvointiin ja johtavat myös itsesensuuriin. Etenkin systemaattisena informaatiovaikuttamisen muotona häirintä vaatisi myös systemaattisia toimia.
Jan-Philipp Stein ja Markus Appel kuvailevat artikkelissaan “How to deal with researcher harassment in the social sciences” yhteiskuntatieteilijöihin kohdistuvaa häirintää sekä sen epäsuotuisia vaikutuksia tutkijoiden hyvinvointiin ja tieteellisen tiedon jakamiseen. Sosiaalitieteilijöihin kohdistuu häirintää ja kiusantekoa, koska tieteenalalla käsitellään poliittisesti latautuneita aiheita. Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta kuvaa tyypillistä tutkijaan kohdistuvaa häirintää tutkijan kirjoitukseen tai kommenttiin kohdistuvaksi hyökkäykseksi verkossa. Usein häirintään liittyy myös maalittamista sekä yhteystietojen ja yksityisasioiden levittämistä.
Häirinnän kohteeksi joutuminen on riski tutkijoiden hyvinvoinnille. Sillä on myös yhteiskunnallista vaikutusta, jos häirinnän seurauksena tutkijat sensuroivat itsenään. Tutkijat voivat helpommalla päästääkseen rajoittaa itse omaa ilmaisuaan. Itsesensuuri voi myös vaikuttaa tutkimuksen eri vaiheisiin tutkimusaiheiden valinnasta lähtien. Tutkijat alkavat vältellä tulenarkoja tutkimuskohteita tai jättäytyvät pois tiedeyhteisöjen ulkopuolella niistä käytävästä keskustelusta.
Mediakeskustelut tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden häirinnästä keskittyvät poliittisiin tai eri tavoin arvolatautuneisiin aiheisiin. Suomalaismedioissa tutkijan kohtaamaa häirintää on käsitelty sanavektorianalyysin perusteella erityisesti biologian ja sosiologian tieteenaloilla.
Verkkokeskusteluissa sen sijaan kriminologia erottautuu yleisimpänä tieteenalana. Räjähdysherkät aiheet, kuten rikollisuus ja syrjintä ovat sosiaalitieteilijöille kuin ilmastonmuutoskeskustelu biologeille. Sosiologit ja kriminologit tosin ilmaantuvat vektorille, koska kyseisillä aloilla tutkitaan tutkijoihin kohdistuvaa häirintää itsessään.
Tutkijoilta odotetaan aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen ”keskusteluun” myös sosiaalisessa mediassa
Stein ja Appel kirjoittavat ristiriidasta, jossa tutkija tulkitaan tutkimusaiheensa sanansaattajaksi, vaikka hän tekee tutkimustaan puolueettomista lähtökohdista. Puolustautuessaan tutkija on jopa vaarassa muuttua sellaiseksi. Omat tutkimusaiheeni eivät ole olleet niin kiistanalaisia, että olisin niiden vuoksi joutunut häirinnän kohteeksi. Kokemuksen pohjalta tunnistan kuitenkin ristiriidan ja väitän, että meitä yliopistotutkijoita pidetään paljon asenteellisimpina kuin mitä me todellisuudessa olemme. Olen tutkinut palvelualojen robotisointia, jonka takia minut tulkitaan usein robottien kritiikittömänä kannattajana. Tällainen oletus tutkijan asenteellisuudesta on polttoainetta häirinnälle sosiaalisessa mediassa, kun aiheena on räjähdysherkempi aihe.
Tutkijoilta odotetaan aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta tämä saattaa johtaa siihen, että he joutuvat systemaattisen häirinnän ja maalittamisen kohteiksi. Tutkijat eivät kaipaa työelämästä vapaa-ajalle valuvaa häirintää. Oman kokemukseni mukaan kynnys joutua häiriköiden kohteeksi on matala. Puolustaessani toista hyökkäyksen kohteena olevaa eri alan tutkijaa, minut maalitettiin välittömästi, jonka ilmeinen tarkoitus oli pelästyttää minut hiljaiseksi. Silloin aloin ensimmäisen kerran epäillä omalla nimelläni somessa esiintymistä. Tutkija ei voi kuitenkaan osallistua some-keskusteluihin ilman nimeään.
Systemaattista häirintää tekevät muun muassa poliittiset ja taloudelliset tahot. Lobbaus ei liene koskaan se hedelmällisin pohja aidolle keskustelulle, mutta häiriköt eli trollit vievät tämän aivan uudelle tasolle. Häiriköt etsivät ja hiljentävät keskusteluja, jotka poikkeavat omasta agendasta. Tyyli siirtyy nopeasti argumentoinnista solvauksiin ja uhkailuihin. Tutkijoita solvataan sosiaalisessa mediassa esimerkiksi: ”Katsokaa nyt millaisia idiootteja apurahoilla tuetaan!”. Maalittamiseen liittyy usein myös hyökkäykset apurahoja myöntäviä organisaatioita kohtaan. Rahoittajia tai yliopistoja tägätään häirintäviesteihin ja tutkimukseen pyritään vaikuttamaan monella tasolla.
Koneen Säätiö on toiminut esimerkillisesti tutkijoiden häirintää vastaan estämällä aktiivisesti asiattomia viestejä suoltavia tilejä Twitterissä. Tilien blokkaaminen on valitettavasti riittämätön keino, sillä usein häiriköiden modus operandi on, että rinnakkaistilejä perustetaan häiriköinnin jatkumisen takaamiseksi. Sosiaalisen median alustat pitävät korkeaa kynnystä estää käyttäjiä kokonaan eivätkä helposti sulje tilejä, ellei käyttäjä ole rikkonut sääntöjä räikeästi, esimerkiksi esittämällä tappouhkauksen.
Systemaattiseen häirintään pitää puuttua systemaattisesti
Koska häirintä on joissakin tapauksissa systemaattista ja organisoitua informaatiovaikuttamista, se vaatisi myös systemaattisia vastatoimia. Ensimmäisenä askeleena voidaan pitää tämänkin kirjoituksen motivaatiota tehdä tutkijoihin kohdistuva häirintä entistä näkyvämmäksi. Vihapuheen tai häirinnän kohteena olevan tutkijan on tiedettävä, ettei hän ole yksin.
Organisaatioiden olisi pidettävä silmällä omia sosiaalisen median kanaviaan ja toimia, kun havaitaan häirintää tai maalitusta. Suomessa otetaan perinteisesti tutkijoiden ilmaisunvapaus tosissaan ja Professoriliitto sekä Tieteentekijöiden liitto ovatkin vedonneet yliopistoja päivittämään käytäntöjään liittyen tutkijoihin kohdistettuun häirintään ja some-hyökkäyksiin. Stein ja Appel esittävät artikkelissaan ratkaisuja häirinnän käsittelemiseen sekä yksilöllisillä että rakenteellisilla tasoilla.
Myös uutta tutkimusta tehdään aiheesta. Viha ja julkisuus -hankkeessa tutkitaan yhteiskunnan päätöksentekoon vaikuttamaan pyrkivää vihapuhetta yhteiskunnallisesta ja oikeudellisesta näkökulmasta. Ensimmäiset tutkimusjulkaisut ilmestyvät tänä vuonna, kertoo sosiaalipsykologian professori Atte Oksanen Tampereen yliopistosta.
