Generatiivinen tekoäly on nostanut teknologiaan kohdistuvat odotukset taas korkealle: tehokkuutta, tuottavuutta ja enemmän aikaa merkityksellisemmille asioille. Toiveena on, että automatisoimalla ihmisille vähemmän motivoivia tai vahingollisia tehtäviä parannettaisiin
myös työelämän laatua. Teknologisesta kehityksestä ja työn tehostumisesta huolimatta huomaan pohtivani, miksi työhyvinvointi erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä näyttäisi vain heikentyneen — ja miksi tuottavuus ei silti kasva. Mitkä ratkaisut tuottavuuden sakkaamiseen ja työn mielekkyyteen ovat hyödyntämättä?
Monimutkaisiin ilmiöihin ei ole olemassa yhtä tyhjentävää vastausta. Sosiaalipsykologina näen varmasti ongelmaan omalle alalleni tyypillisiä ratkaisuja. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että yksi kriittisimmistä kipukohdista sijaitsee työyhteisöjen psykologisten ja sosiaalisten resurssien vaalimisessa. On jo hyvin tiedossa, että sosiaaliset tekijät vaikuttavat työhyvinvointiin. Meillä on myös riittävää näyttöä siitä, että sosiaalisesti ja psykologisesti hyvinvoiva henkilöstö tekee parempaa tulosta. Ei ole vaikea nähdä, että tuottavuustavoitteet työyhteisön hyvinvoinnin kustannuksella voivat lopulta kääntyä itseään vastaan ja heikentää toivottua talouskasvua.
Mutta työyhteisön psykososiaalisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kehittäminen tuntuu helposti ajankäytön ja myyntilukujen seuraamista monimutkaisemmalta. Priorisointiin ei houkuttele myöskään se, että tulokset saattavat näkyä vasta pidemmällä aikajänteellä. Olen kuitenkin huomannut nousevaa kiinnostusta juuri sosiaalipsykologiseen asiantuntemukseen yhteiskunnallisten haasteiden ymmärtämiseen. Miten työelämää voitaisiin kehittää esimerkiksi sosiaalisten motivaatioiden ja toimivan yhteisön rakentamisen näkökulmista?
Psykologiset perustarpeet yhdistävät ihmisiä niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin. Työntekijöiden hyvinvointia ja motivaatiota voidaan tukea huolehtimalla näiden tarpeiden täyttymisestä. Työntekijän autonomiaan vaikuttaa mahdollisuus tuunata omaa työtä, kyvykkyyden kokemuksia vahvistavat koulutus sekä työntekijän ja tehtävän yhteensopivuus, ja yhteisöllisyyden tarpeen täyttymistä edistää myönteiset ihmissuhteet.
Hyvinvoiva yhteisö perustuu turvalliseen vuorovaikutukseen ja riittävään
yhteenkuuluvuuteen. Työelämässä hyvinvointia ja tuottavuutta voidaan parantaa priorisoimalla työntekijöistä huolehtiminen tuottavuuden edelle ja rakentamalla sosiaalinen ilmapiiri, jossa vaikeatkin asiat uskalletaan ottaa esille ilman kasvojen menetyksen pelkoa. On tärkeä osoittaa työntekijöille, että heitä kuunnellaan, arvostetaan ja että heidän panoksellaan on merkitystä — tämä saa ihmiset sitoutumaan, ottamaan vastuuta ja hyödyntämään koko potentiaalinsa.
Jos teknologian lupaukset tuottavuudelle eivät toteudu, kannattaisiko meidän keskittyä kehittämään yhteisöjen potentiaalia ja ihmisten vahvuuksia, kuten empatiaa, luottamusta ja yhteistyötä? Tekoälyn nopeuden rinnalla työntekijöiden tehokkuuden lisääminen tuntuu
turhalta. Ehkäpä sosiaalinen ilmapiiri on se kilpailutekijä, jota ei voi automatisoida. Ja ehkä psykososiaalisen pääoman kehittäminen, mittaaminen ja resursoiminen osoittautuu perinteisiä mittareita tärkeämmäksi menestystekijäksi organisaatioiden ja yhteiskuntien kilpailukyvyn parantamiseksi.
Voisiko sosiaalipsykologia olla siis se vipuvoima, jota olemme etsineet organisaatioiden kestävän menestyksen ja yhteiskunnan toimivuuden takaamiseksi?
Teksti: Nina Savela
Nina Savela (YTT) on sosiaalipsykologi ja tutkijatohtori Helsingin yliopiston Krimo-instituutissa. Hän tutkii asenteita ja koettua turvallisuutta, ryhmien välisiä uhkia, sekä teknologioiden vaikutuksia ryhmäkäyttäytymiseen työelämässä ja sen ulkopuolella.
